20. huhtikuuta 2011

Ihan käsi

En oikein osaa sanoa mitä viime aikoina on tapahtunut, mutta iso osa asioista tuntuu menevän ihan pieleen. Tai siis itse teen ne huonosti. Olen mahdollisesti alkanut kömpelöksi. Kaikki alkoi siitä kun vahingossa laitoin hammasharjaani käsisaippuan sijaan. En nyt tietystikään ehtinyt harjaa saippuoineen suuhuni tukea, mutta runsaasta huuhtelusta huolimatta saippuan maku ei harjasta irronnut. Pesin kaksi kertaa ihan hammastahnalla(!) tämän episodin jälkeen hampaani turmentuneella harjalla ja sitten meni hermot eli kävin ostamassa uuden harjan. Saippua tosin siitäkin huolimatta kummitteli suussa vielä parisen päivää vaihdonkin jälkeen.


Tämä sotki hammasharjani.. onhan se tosin samaa väriä hammastahnan kanssa!



Sitten kaadoin töissä mehut syliini ja sain tepastella märät vaatteet päällä tovin. Toivottavasti mehu haisi edes hyvältä. Töistä tulikin mieleeni eräs toinenkin episodi, jonka myötä päädyin moppaamaan lattioiden lisäks paljon muutakin. Olin pistämässä limsapulloon korkkia takas ja sitä jääkaappiin sen myötä, mutta päädyinkin pudottamaan pullon lattialle. No, pullohan tipahti suoraan pystyyn ja suihki limsaa ympäriinsä. Lopuksi se mokoma kehtas vielä kaatuakin. Limsaa oli siis kaikkialla ja oli aika tarttua rättiin.

Tänään puolestaan suolasin banaania. Olin tekemässä mikrossa erästä herkkuani (banaanin päälle sokeria, voita ja kanelia) niin päätin sokerin tilalta laittaa suolaa. Suihkin suolaa pitkin banaania ja kävin miettii et kui paljon yks banaani voi oikein sokeria tarvita. Huomasin sokerin sijasta suihkivani suolaa. En halunnut banaanin menevän kokonaan hukkaan niin päätin pestä sen. Banaania hanan alle vaan ja puhasta tulee! Pesun jälkeen banaani pääty mikroon ja sitä kautta suuhun. Eroa tuskin olisi huomannut kukaan, mutta musta on tullu ihan käsi.

2 kommenttia:

  1. Hihi, näitä sattuu. Kenties suhtaudut asiaan vaan turhan vakavasti? Kyllä ne asiat sujuu, kun ei vaan stressaa.

    VastaaPoista
  2. Erkki, niin näitä sattuu. Pyrin kyllä siihen, että en suhtautuisi liian vakavasti asioihin. Toisaalta joskus saattaa ärsyttää tilanteen ollessa päällä, mutta nauru tulee jossain vaiheessa. Mun täytyy vain hyväksyy, että oon nykyisin ihan käsi. Kaikki alko siitä kun valmistuijaisia edeltävänä iltana keksin sotkea käteni kauttaaltaan tulostimen mustekasetilla, mutta onneksi hätä keinot keksii.

    Hammastahnastakin tuli vielä mieleen se, että olen nyt tuosta saippuan aiheuttamasta onnettomuudesta lähtien hapuillut kylppärin peilikaapista muita sinisiä/sinertäviä tuotteita hammasharjaani kuin tahnaa. Onneksi huomaan erheen nykyisin ajoissa tai tulisi kalliiksi ostaa joka päivä uusi harja pahan maun vuoksi.

    VastaaPoista