25. syyskuuta 2011

NYT TARJOUKSESSA

Water Lily tarjoaa ajalla 25.-29.9 korvikset/kaulakorun sinulle ja kaverillesi -10% normaalihinnasta. Eli jos ostat korvikset/kaulakorun ja saat kaverisikin ostamaan niin saatte alennuksen.

22. syyskuuta 2011

Minulle (meille) kuuluu nykyään tätä

Ensinnäkin olen lopettanut hiusteni kanssa leikkimisen ja olen tätä nykyä oikea sekapää. Oma väri puskee kauniisti juurikasvun muodossa esille ja muu pää on sekalainen vanhojen värien jäljiltä. Töissäkin pomo kysyi, että milloin henkilökorttini kuva on oikein otettu ja menin ihan hämilleni itsekin. Väitin aluksi, että viime vuoden joulukuussa, mutta sehän onkin otettu puoli vuotta sitten! Hiusten väri vissiin sitten muuttaa ihmistä aika paljon.

Toiseksi olen muuttanut eli vanhat kotikuvat ovat mennyttä historiaa. Uusi koti on vielä vaiheessa ja sen vuoksi saattekin vielä odottaa uusia kuvia. Toisaalta voisin kai vaihekuviakin laittaa, ainakin olohuoneesta.

Kolmas asia onkin se suurin asia. Luulen, että jaan sen vain kuvamuodossa kanssanne.

21. syyskuuta 2011

Haha, huijasin!

En mä ollutkaan täällä, vaikka niin toukokuussa väitinkin. Nyt ollaan jo syyskuussa ja koitan jaksaa palata linjoille. Mitään maata järisyttävää kirjoitettaa tuskin nytkään on, mutta yritetään kovasti.